Ystäviä, tapahtumia ja osallistumista: tätä on yhdessä.eu Antonille

Päätin osallistua yhdessä.eu:hun, koska sen kautta kansalaiset oppivat osallistumaan parlamentin toimintaan ilman hierarkioiden asettamia ehtoja. Se on yhteisö, jossa edustuksellisuus kytkeytyy osallistumiseen ja vaikuttamiseen.

Henkilökohtaisella tasolla olen saanut paljon yhdessä.eu-yhteisöstä. Olen tutustunut uusiin ihmisiin, saanut ystäviä, verkostoitunut sekä saanut mahdollisuuden laittaa itseni likoon, tehdä jotakin itseni ja muiden hyväksi.

Vuoden 2021 Euroopan nuorisotapahtumassa osallistuin ihmisoikeuksia käsittelevään työryhmään ja pääsin kertomaan mielipiteeni Euroopan parlamentissa. Jäsenvaltioissa sijaitsevien parlamentin yhteystoimistojen avulla kävin muiden verkoston jäsenten kanssa kouluissa pitämässä eurooppalaisia kansalaiskasvatuskursseja nuoremmille opiskelijoille.

Vapaus on osallistumista.

Vapaus on osallistumista.